NÄYTÖT

maaliskuuta 18, 2015

Sakemannit

Lue aikaisempia jalostukseen liittyviä aiheita: Jalostus, Jalostus vol 2, sekä Jalostus vol 3.
Jo Jalostus merkintöjen alussa oli tarkoitus kirjoittaa vain sakemannien luisuperseistä, mutta aihe levisi ja luulin päässeeni tästä yli, mutta ei.

Pahimmissa tapauksissa sakemannit ovat vain mutantteja, jotka tuskin pystyvät kävelemään. Ne olivat ennen atleettisia, siroja sekä lihaksikkaita koiria, joille ympäriinsä juokseminen ja pomppiminen ei ollut mikään ongelma. Nykyään ne ovat painettuja, murskattuja ja taivutettuja tynnyririntoja, liuskalla perseellä ofc. Näistä rotumuutoksista ei ole mitään hyötyä, ja vain vahingoittavat koiraa.
Onneksi kuitenkin löytyy yhä terveitäkin sakemanneja, (ja toki niitä lievästi-liuskojakin). Ja ne yksilöt onkin hyvä säästää, eli ei kuitenkaan niiden mentettyjen rotujen sekaan saksanpaimenkoira lukeudu. Mutta nämä ääripää kamaluudet on liian järkyttävää ymmärrettäväksi. Ihmisiä on nykyään liian helppo vihata.

 Mitä siis voi tehdä? Ei ota liuskempien suvusta pentua, vaan valitsee kasvattajan joka tähtää terveempiin yksilöihin.
Vaikka sanotaan että ''kauneus on katsojan silmissä'', on tämä väärin. Jos joku näkee kauniin, terveen jalostuskelpoisen yksilön tässä kuva litanjassa, on hänen ajatuksmaailmassa oltava jotain todella väärin.
Sanotaan myös että ''walk a mile in my shoes'', joten jos et näe mitään väärää tässä, hankkiudu samaan jamaan ja linkuta siwaan. Katsotaan sitten ''kuka viimeisenä nauraa''.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole mielummin kahden tähden positintti, kuin kolmen tähden kusipää:)