NÄYTÖT

tammikuuta 11, 2015

Jesus Camp

Ette ikinä arvaa minkä nimisen dokkarin katoin.. No okei, Jesus Camp
Lue toinenkin aihe Jesus Campista painamalla tätä linkkiä.

Mikä olisikaan parempi esimerkki aivopesusta, kuin lapset uskonnossa.
Becky Fisher on evankelis-luterilainen pastori, joka heti dokumentin alussa sanoo lapsille joita on siis sali täynnä, että ''Nostakaa kädet ilmaan ja puhukaa jumalan kanssa kielillä''. Hän myös itse sanoo haastattelussa, että voi mennä leikkipuistoon puhumaan lasten kanssa jotka eivät tiedä mitään uskosta, ja viedä heidät jumalan otteeseen sekunneissa''. Helppohan se on aivopestä lapsia. Lapset ovat periaatteessa kuin tyhjä kangas, Mitä ikinä heille kertookin hammaskeijuista joulupukkiin, se uskotaan, tai ainakin painetaan muistiin. Lapsien käyttäminen omien mielikuvitusystävien uskomiseen on väkivaltaa. Kielillä puhuminenkin on periaatteessa vain äänihuulten rentoutumista.

Jenkkiviha aihe tulee hyvin esiin, ja todistaa vain pointtia lisää, kun näkee miten uskonto selkeästi tulee näille lapsille kuin perintö.


Levi, 12
Levi nimisen pojan vanhemmat sanovat hänelle että ilmastonmuutos ei oikeastaan ole ongelma, koska se on noussut vain 0,6 degrees/vuosi. Hänen äitinsä sanoo myös, että kreationismi on ainoa oikea vaihtoehto. Poika sanoo ''That's what dad said!''. Mistäköhän on uskonsa poika oppinut?
Levin äiti sanoo myös että jumala ei antanut hänelle lasta jotta tämä voisi olla 8 tuntia päivästä jonkun muun luona, ja pystyy itse opettamaan hänelle kaiken tarpeellisen. (Eli aivopestä vähän lisää). Levin äiti vitsailee että eihän tiede ole ikinä edes tehny mitään, ja laittaa radion päälle.

75% kotiopetetuista lapsista Amerikassa kuuluvat Luterilaisuuteen. 
Levi saa pitää saarnan muille lapsille. Raukka sekoittaa insipiraation jumalan voimaan.

LIFE-Saarnaaja mies selittää  kuinka jumala kirjoitti kirjan juuri Levistä. Tietenkin tälläinen vetoaa lapseen, mikä vaan missä päähenkilön paikka on lapselle, on mieleen. Tämä mies myös mollasi tiedettä lapsille päähän jäävään tapaan, eli hauskasti sanoen: ''Plasma ja Kudos, mitä ne on?''
Hän kertoi Leville että tämä tulisi muuttamaan uskonnon aseman Amerikassa 20 -vuotiaana..

Tory, 10
10-vuotias Tory tykkää tanssimisesta, mutta siitäkin hänen pitää tuntea ahdistusta, ja muistaa pitää jumala aina mielessä, ettei vahingossakaan tanssisi vain sen tanssimisen iloksi. Niin mikä stressivapaa lapsuus?
Heidän perheensä myöskin tekevät aina ennen ruokailua lippuvalan/uskonvalan, joka kuullosti vähän uskovaisemmaksi muunneltulta versiolta, ja tämän jälkeen tekevät vielä raamattuvalan.


Kappelissa, mikä piti tietenki rukoilla puhtaaksi ja ongelma-vapaaksi käytiin kunnon syyllistämis prosessia lapsia kohtaan.
''Pahoilainen menee nuorten perään'' ''Synti on tehty tuhoamaan teidät'' ''Me yritämme varoittaa teitä''
''Harry Potter on jumalan vihollinen'' ''Sankari tai ei, vanhassa testamentissa, Harry Potteri olisi tapettu''
Becky syyllisti lapsia tuntemaan olonsa kamalaksi. Hän sanoo että jos on erillainen kirkossa ja koulussa, on häpeäksi, ja tekopyhä. Lapset itkivät yleisössä, ja heidät laitettiin pesemään itsensä tästä, samalla huutaen vapauteen. Lapset rukoili ja itki, he vapisivat rappusilla, vihaten sitä mitä ovat. Ja heidät on laitettu kuvittelemaan että tämä on hyvä asia.
Kun lapset kertoivat olostaan, kukaan ei liikuttanut lihastakaan. Ongelman ratkaisu, oli rukoilu.

Rankan saarnan päätteeksi oli hauska boys will be boys -leikkihetki taskulamppujen kanssa. Mutta tämäkin ilo piti pilata, kertomalla että kummitustarinat eivät ole ok, koska ne eivät mene yhteen jumalan kanssa. Ja pitäisi aina vain keskittyä asioihin jotka liittyvät jumalaan.

Becky sanoo syykseen, miksi opettaa lapsia koska he oppivat lapsina vielä hyvin ja nämä asiat pysyvyät heillä varmasti loppuelämän. se on taktiikkaa. Hän myöntää aivopesun, hän myös sanoo että tarvitaan lisää aivopesua.
Yliuskovaiset ovat hulluja, eikä heitä kuuluisi päästää lasten lähelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole mielummin kahden tähden positintti, kuin kolmen tähden kusipää:)