NÄYTÖT

elokuuta 03, 2014

Cat Busters!

Täällä ollaan nyt rikkomassa ärsyttäviä persoona/käyttäytymis myyttejä liittyen kissoihin. Heidät on aliarvioitu mediassa, memeissä sekä ihmisten keskuudessa. Tässä on kuusi luulluinta myyttiä kisuista, ja aion rikkoa ne käyttäen esimerkkinä omia kisuija, sekä pari hyvää esimerkkiä mediasta. :)

1. Myytti: Kissa on omistajastaan riippumaton eläin
Luullaan että kissa ei edes huomaa jos omistaja lähtee/tulee, vaan viihtyy ainoastaan omissa oloissaan. Luullaan myös että kissa ei tarvitse huomioita omistajaltaan, vaan että hänelle riittää oma rauha, tai muiden elukoiden seura.
False.
Kissa on sosiaalinen eläin, joka arvostaa omaa rauhaa, se ei tarkoita ettei se tarvitsisi sosiaalisuutta. Ihan samalla tavalla kuin koira, kissa tarvitsee hoivaa ja hellyyttä, tai edes sosiaalista kontaktia.
Meillä tulee kissat nukkumaan usein syliin, tai lähelle. Yksi nukkuu kaikussa melkein joka yö!


2. Myytti: Kissoilla ei ole inhimillisiä tapoja, eikä sen kanssa voi harrastaa
Olen kuullut sanottavan että koira on ihanampi eläin, koska sillä on myös inhimillisiä tapoja, mutta niin on kuules kissallakin :)
Kissat myös huokailee, haukottelee, ja katsoo telkkaria kanssasi. Joku jakoi joskus fb:ssä kuvan hänestä ja kissastaan, he käyvät yhdessä vuorikiipeilemässä, eli ihan yhtä hyvin voi kissan kanssa harrastaa ja tehdä ''inhimillisiä asioita'', kissan kanssa voi myös käydä valjaissa, ja opettaa 'käymään lenkillä'. Itsekkin käynyt yhden katin kanssa kaupassa asti :)


3. Myytti: Kissa raapii jos sen mahaa rapsuttaa
False taas.
Asia on ihan totuttelu kysymys. Jos kissan maha on alusta asti yksi rapsutusalueista, hän siihen myös tottuu. Sama asia pätee kynsien leikkaukseen ja harjaamiseen niin koirilla kuin kissoilla. Kun sitä tekee pennusta pitäen, ei se ole ongelma tulevaisuudessakaan.
(Paitsi tietenkin jos on ollut jotain haavaa tai traumaa asiasta niin ei sitten, tietenkään)



4. Myytti: Kissa ei edes huomaa kun omistaja lähtee

Vaikka kissa ei samalla tavalla ole yli-innostunut nähdessään omistajansa niinkuin koira, ei se tarkoita ettei huomaisi/välittäisi.
Meillä kissat huomaa kun lähden, ja huomaa kun tulen. Aina kun olen tupakallakin, niin kisut odottavat oven takana. Ja aina kun tulen pitkän päivän päätteeksi kotiin tullaan ovelle vastaan.
Myöskin jos olen makkarissa vaikka koneella, niin kaikki nukkuvat ja touhuavat makkarissa, ja kun siirryn olkkarin puolelle, siirtyvät nekin sille puolelle. Ei toki aina, mutta melkein aina. :)


5. Myytti: Kissa ei puolusta omistajaansa
Tämä myytti on kissakohtainen. Kaikki kissat ei puolusta omistajaansa, kun taas jotkut puolustaa. Myöskin suurimmalla osalla kissoista ei tule tilaisuutta puolustaa omistajaans kun taas koirilla näitä tilaisuuksia on enemmän.
Mutta ainakin yksi sankari kissa on todistanut rohkeuttaan, Link.

6. Myytti: Kissalle ei voi opettaa temppuja, tai käskyjä
Moni ajattelee ettei kissaa voi opettaa, tai saada uskomaan. Tämä on puoliksi väärin.
Periaatteessa oikein sillä tavalla, että koiralle on helpompi opettaa, koska koiralle palkkana käy (liiankin) hyvin joku makupala, kun taas kaikille kissoille herkut eivät merkkaa paljoa mitään.
Kuitenkin, kissalle voi opettaa temppuja. Tiedän pari henkilöä joidenka kissat osaavat istua, seistä, pussata, jne.
Kissoille voi myöskin opettaa perus kiellot ja rajat. Meidän kissoista tietyt osaa tietyt käskyt, ja on tiettyjä mitä he kaikki osaavat. Kuten;
''Ei siihen'', eli: Ei saa raapia kynsiä mihin ikinä onkaan raapimassa (esim. sängyn reunaan)
''Pysy siellä'': Ei tule hellan yli tiskipöydän puolelle.
Ja muita kuten Alas, lopeta, rauha, ei, tule tänne, syö vaan, pusu, sekä tunnistavat oman nimensä.

Pari pikkutemppuakin on tullut vahingossa opetettua kuten, koske, ja nouda.
(Nouto on yleensä kissoilla automaattista, sitä pitää vain treenata jotta se mukautuu hienoksi kömpelön sijasta. Kaikki kissat ei tätä ikinä opi. Meillä osaa yksi kisu tämän, ja siitä näet videon painamalla tästä.)

Saatan tehdä osan 2, joku päivä. Stay tuned! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole mielummin kahden tähden positintti, kuin kolmen tähden kusipää:)