NÄYTÖT

maaliskuuta 26, 2014

Purkaus

Ajattelin että olisi hyvä vähän kartoittaa tämän purkauksen kulku.. Eli tämä pieni purkaus lähti käyntiin niinkin simppelistä asiasta kuin pyykinpesu. Kävelin pesutuvalle ja poltin samalla, sitten aloin miettimään että jossain vaiheessa tulee varmasti laki, jonka mukaan ei saa polttaa kuin sille merkityillä alueilla, ja tästä sitten ärsytys lähti käyntiin.. 

On se ihanaa että Suomessa tai koko maailmassa keskitytään isojen asioiden muuttamiseen. Kuten minkä värinen tupakka voi houkutella lapsia polttamaan, mitä lauluja ei voi uskonnollisista syistä laulaa koulunjuhlissa, sekä se, miten petos on neljä kertaa pahempi rikos kuin esim. raiskaus.
(Eipä sillä väliä ole, mitä siellä koulussa lauletaan kun lastensuojelu ne lapset vie kuitenkin)
 

Hienojen uusien lakialoitteiden/ehdotusten joukossa on ollut tämä, että alkoholin myyntiaikoja, ja baarien aukioloaikoja tiukennettaisi. Siis aivan mahtava laki, koska silloinhan aletaan pitämään kotibileitä enemmän, aloittelemaan aikaisemmin, ja jatkot joka reissulle. On taas joku nero tämänkin takana ja varmasti.

On se myös hienoa kun pikaruoka on niin terveellistä, että Suomi on tajunnut ettei mäkki, sibylla ja hese riitä, tuodaan kuvioihin vielä burger kingi! Ja tietenkin ''pysähdyspaikkojen'' (esim. rauttisten) ravintolat pitänyt korvata pikaruokaloilla, koska oikea ruoka on niin last year.

Myös eduskunnassa on selkeästi vain meidän parasta ajattelevia ihmisiä. Ihmisiä jotka pelkää muutosta, ja nukkuu niillä tuhansien eurojen torkkupeitoillaan siellä, samalla tienaten päivässä ''meidän'' vuoden palkat. On se hauskaa tienata nukkuessaan.
(Pakko laittaa meidän-sana hapsuihin, koska opiskelijana en vielä mitään tienaa. Mutta sittenkun tienaan, niin tämä ärsyttää ja todella.)

Yksi mikä on ollut paljon monien mielessä on tämä pienten koulujen lopetus. Siis todella hyvä päätös taas kerran! Otetaan pienet koulut pois, ja tungetaan kaikki parisataa oppilasta samaan isoon kouluun, niin että varmasti hitaammin oppivat jää tuhannesti jälkeen. Myöskin ne jotka asuu kauempana, heidän koulumatkansa pitenee huimasti, jolloin motivaatio koulunkäyntiä kohtaan kasvaa varmasti ihan SAIRAASTI! Aplodit idiooteille.

Oli niitä ajatuksia enemmänkin, mutta ne unohtui sitä pesukonetta täyttäessä, joten kaippa tää oli tässä. Niin no se kyllä ärsyttää että pesukoneellinen maksaa 2euroo lol.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole mielummin kahden tähden positintti, kuin kolmen tähden kusipää:)